Hyppää sisältöön
17 kesäkuun, 2022

Tilapalveluille Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti

Tampereen Tilapalveluille on myönnetty Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti.
31 toukokuun, 2022

Tampereen Tilapalveluille myönnetty ISO9001-sertifikaatti

Tampereen Tilapalvelut Oy:lle on myönnetty ISO9001:2015-laatusertifikaatti.
29 lokakuun, 2020

Tiedolla johtaja 2020 -palkinto Tilapalveluille

Tilapalvelut on voittanut Tiedolla johtaja 2020 -palkinnon organisaatiokategoriassa.
18 toukokuun, 2020

Frenckellin pannuhuoneen G Livelab Tampere voitti parhaan konserttisalin palkinnon

Frenckellin vanhaan pannuhuoneeseen rakennettu G Livelab Tampere on voittanut parhaan konserttisalin palkinnon kansainvälisessä Mondo*DR Awards -kilpailussa.
12 joulukuun, 2019

Vuoden energianerokas 2019 -tunnustus Tampereen maauimalalle

Tampereen maauimalan energiaratkaisu on palkittu Vuoden energianerokas 2019 -tunnustuksella.
25 marraskuun, 2019

Hyvän rakentamisen palkinto Tesoman koululle ja päiväkodille

Hyvän rakentamisen palkinto 2019 on myönnetty rakennuttamallemme Tesoman päiväkodille ja koululle. Palkitsemisen perusteena oli korkealaatuinen arkkitehtuuri sekä koulu- ja päiväkotimiljöön kehittäminen.
4 toukokuun, 2017

Tilakeskukselle on myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti

Tampereen Tilakeskus liikelaitos sai Ekokompassi-sertifikaatin ensimmäisten joukossa Tampereella.
7 marraskuun, 2016

Hyvän rakentamisen palkinto 2016 Tesoman palloiluhallille

Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto myönsi Hyvän rakentamisen palkinnon Tesoman palloiluhallille. Perusteena korkealaatuinen suunnittelu ja toteutus.
14 kesäkuun, 2016

Tampereen uintikeskus on vuoden liikuntapaikka 2016

Tampereen uintikeskukselle myönnettiin Vuoden Liikuntapaikka 2016 palkinto perjantaina 10.6.2016.
Jätä palvelupyyntö Helpdesk 040 703 4999 Helpdesk sähköposti Yhteystiedot