Hyppää sisältöön

Tilapalveluille Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti

Jaa somessa:

Tilapalveluille Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti 2022

 

Tampereen Tilapalveluille on myönnetty Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti.

Sertifikaatti on tunnustus siitä, että yhtiön liikevaihto on kasvanut merkittävästi kolmen viimeisen vuoden aikana. Sertifikaatti myönnetään yrityksille, joiden liikevaihdon vuotuinen kasvu on ylittänyt alan keskimääräiset kasvulukemat vähintään kymmenellä prosentilla.

”Liikevaihtomme on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja olemme saaneet kehittää toimintaamme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Kasvun moottorina on ollut osaava ja motivoitunut henkilöstömme”,  Tampereen Tilapalveluiden toimitusjohtaja Petri Mölsä kertoo.

Kuva sisältää tekstiä: Yksi vuoden 2022 Kasvajista.

Tutustu työhömme

Tampereen kaupungin sisäilman ohjausryhmän tiedote 01/2026

Tampereen sisäilmakohteiden määrä vähenee ja ennakointi paranee. Ohjausryhmä päivitti arviointimallinsa keväällä 2026.

Tilapalveluiden AI-agenttiratkaisu Suomen kärkiviisikossa

Tilapalveluiden agenttiratkaisu valittiin TOP 5 -finalistien joukkoon Microsoftin AI Agent Race Finland 2026 -kilpailussa.