Jaa somessa:
Jaa somessa:
Tampereen maauimalan energiaratkaisu on palkittu Vuoden energianerokas 2019 -tunnustuksella. Tunnustuksen myönsivät työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva.
Tuomaristo kiitti Tampereen maauimalan ratkaisua erinomaiseksi ja innostavaksi. Vuonna 2018 elokuussa avatussa maauimalassa on toteutettu uudenlainen lämmitys- ja jäähdytysratkaisu, jossa hyödynnetään kaukojäähdytysverkon energiaa uudella energiatehokkaalla tavalla. Kaukojäähdytysverkon hukkalämpöä käytetään altaiden lämmitykseen ja vastaavasti maauimalan vesien lämmityksessä jäähtynyt vesi hyödynnetään kaukojäähdytysverkostoon.
Maauimalan on rakennuttanut Tampereen kaupunki ja Tampereen Tilapalvelut Oy. Palkittu energiaratkaisu on tehty yhteistyössä Tampereen Sähkölaitoksen kanssa.
Eteläpuiston päiväkodin ja koulun kolmikerroksiseen rakennukseen tulee tilat päiväkodin lapsille sekä esi- ja alkuopetuksen koululaisille.
Tammelaan rakennetaan upea kokonaisuus, johon kuuluu uusi Tammelan jalkapallostadion sekä asuinkerrostaloja, kauppakeskus ja pysäköintilaitos. Stadioniin tulee 8000 katsomopaikkaa.