Jaa somessa:
Jaa somessa:
Raholan koulun pihaan asennettiin muutama viikko ennen kesälomien alkamista turvatolppa, jonka avulla oppilaat voivat tarvittaessa hälyttää välituntivalvojan paikalle esimerkiksi kiusaamis- tai tapaturmatilanteessa. Oppilaat voivat painaa tolpassa olevaa nappia, jolloin tolpan valot alkavat vilkkua ja välituntivalvojien päätelaitteeseen lähtee hälytys. Välituntivalvoja saapuu paikalle ja selvitettyään tilanteen kuittaa sen laitteeseen.
Turvatolppa sijaitsee pihalla, jossa 3.-6.-luokkalaiset viettävät välitunteja. Vielä ei ole painalluksia tolppaan tullut. Neljättä luokkaa lopettelevat oppilaat Elsa Heikkilä, Edith Sipiläinen, Yazen Al Saadi sekä Toni Pirttilä kertoivat, että ensisijaisesti he kertovat suoraan välituntivalvojalle, jos jotain sattuu. Turvatolppa on hyvä apu silloin, jos välituntivalvojaa ei paikalla juuri sillä hetkellä näkyisi.
Raholan koulun vararehtori Anna-Riikka Kivikoski kertoo, että Raholan koulussa sattuu harvoin tapauksia, joihin välituntivalvojan täytyy puuttua. Välitunneilla on myös useita valvojia paikalla, joten yleensä aikuinen on tarvittaessa lähellä. Turvatolppa kuitenkin osaltaan madaltaa kynnystä kertoa tapahtuneesta ja saattaa nopeuttaa tilanteeseen puuttumista.
Turvatolpan toimitti Inno Trafik, jolta saatiin myös hyvät perehdytysmateriaalit tolpan käyttämiseen. Turvatolpan asennuksen jälkeen koulun oppilaat ja henkilökunta perehdytettiin turvatolpan sekä siihen liittyvien päätelaitteiden käyttöön. Samanlainen turvatolppa on käytössä myös Hatanpäällä Haapakujan koulussa.
Voit hakea Tilapalveluiden maa- ja viherrakennustöiden kumppanirekisteriin.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto 2024 on myönnetty Tammelan Stadionille.