Hyppää sisältöön

Rakennuttajainsinööri rakennuttaa monenlaista

Jaa somessa:

Rakennuttajainsinööri rakennuttaa monenlaista

10.2.2020

Tilapalveluiden rakennuttajainsinööri Ismo Harju on mukana monenlaisissa rakennushankkeissa. Ismo on osa rakennuttajatiimiä, jonka projekteissa toimitaan projektipäällikkönä noin 50 000 – 1 miljoonaan euron suuruisissa hankkeissa.

Hankkeet ovat hyvin erilaisia. Kohde voi olla niin päiväkoti, museo kuin liikuntapaikkakin. Hankkeet ovat uuden rakentamista tai vanhan korjaamista. Tavanomaisia projekteja ovat tilamuutokset, sisäilmakorjaukset, vauriokorjaukset, talotekniikan uusinta tai parantaminen, laajemmat vesivahingot ja muut kaupungin kiinteistössä tehtävät projektiluontoiset rakennustyöt.

Rakennuttajainsinööri Ismo Harju

Paljon korjaushankkeita

Suurin osa Ismon hankkeista on korjaushankkeita. Projektipäällikön töihin kuuluu hankkeen alussa selvittää, mitä ylipäänsä tulee tehdä. Projektipäällikkö kerää suunnitteluporukan, joka hankkeen suunnittelee. Suunnittelun jälkeen hanke kilpailutetaan tai toteutetaan tuntitöinä hankkeesta riippuen.

– Esimerkiksi tällä hetkellä on suunnitteilla korjaushanke Pyynikin uimahallin lännen puolen ulkosivun korjauksista. Koko ikkunaseinä olisi suunnitelmien mukaan tarkoitus purkaa, korjata seinän alaosa ja asentaa ikkunat takaisin. Lisäksi yläosan vaurioitunut tiiliverhous on purettava pois ja eristettävä uudelleen. Selvityksessä on tällä hetkellä millaista tiiliä voidaan laittaa tilalle ja pystyykö samanlaisia tiiliä enää valmistamaan missään.

Usein pieneltä tuntuvat työt saavat aikaan runsaasti oheistekemistä. Sääsuojan koko, pölyn leviämisen estäminen ja suojaseinien asennus aiheuttavat paljon miettimistä.

Veturikatos Vapriikin pihaan

Vuonna 2018 Ismolla oli noin 40 hanketta. Tällä hetkellä käynnissä on 20 hanketta, joissa Ismo toimii projektipäällikkönä.

– Yksi mielenkiintoinen hanke on Museokeskus Vapriikin edustalle rakennettava uusi veturikatos. Katos tehdään paikalla aiemmin olleelle ja nyt Tilapalveluiden metalliteknisessä tuotannossa kunnostettavalle veturille. Suunnittelussa on ollut hienoa olla alusta asti mukana ja nähdä miten projekti etenee. Jatkossa veturi on Vapriikin edustalla näytillä pysyvästi.

Tilapalvelujen arkkitehti Kari Salonen on suunnitellut komean katoksen. 120-vuotiaan ja 40-tonnisen veturin siirto on suunniteltu syksylle 2020.

Monipuolista tekemistä pitkin päivää

Rakennuttajainsinöörin päivään mahtuu monenlaista. Normaalisti päivät täyttyvät muun muassa suunnittelukokouksista, työmaakäynneistä, sähköposteihin vastailusta ja laskujen tarkastamisesta. Työpäivään kuuluu myös keskustelua hankkeista muiden osallisten, kuten isännöitsijöiden, suunnittelijoiden tai käyttäjien kanssa.

– Työssäni parasta on, kun näkee, kuinka tulee valmista. On hienoa, kun rakennusurakan saa pysymään kasassa, ja lopputulos on onnistunut. Kukaan ei voi yksin tehdä koko hanketta, joten projektinhallinta on tärkeää.

Ismo on työskennellyt Tilapalveluissa seitsemän vuotta, ja rakennuttajainsinöörinä vuoden. Seitsemän vuoden aikana Ismo on ehtinyt tutustua niin Tilapalveluiden väkeen kuin asiakkaisiinkin.

Tilapalveluissa on mukava työporukka, jonka kanssa on helppo tehdä töitä. Työ on myös itsenäistä, ja voin itse vaikuttaa omaan aikataulutukseeni. Työt ovat mukavan vaihtelevia ja erilaisia, aina hankkeesta riippuen.

Rakennuttajainsinööri Ismo Harju

Tutustu työhömme

Messukylän koulun perusparannus

Messukylän koulun vanhimmat puiset koulurakennukset sekä kivirakennus on perusparannettu.

Kissanmaan koulun perusparannus

Kissanmaan koulu perusparannetaan ja muutetaan vastaamaan nykyaikaista koulukäyttöä.