Hyppää sisältöön

Jaa somessa:

Onkiniemen tehdaskiinteistöä korjataan käyttöä varten

Tilakeskuksen johtokunta päätti kokouksessaan keskiviikkona 13.9., että Onkiniemen tehdaskiinteistössä toteutetaan korjaustöitä väliaikaisen käytön mahdollistamiseksi. Korjaustöiden ansiosta tiloja voi käyttää kaavan valmistumiseen ja tilojen peruskorjaukseen asti.

Korjaustyöt toteutetaan syksyllä 2017. Hankkeen investointikustannukset ovat enintään 430 000 euroa. Kiinteistöstä on korjauksen jälkeen vuokrattavissa noin 4500 m². Nykyisten vuokralaisten vuokria ei koroteta. Mahdollisten uusien vuokralaisten kanssa tehtävissä vuokrasopimuksissa neliövuokrahintaa korotetaan 20 % vastaamaan kulurakennetta.

Tilojen pidempiaikainen käyttö ennen peruskorjausta vaatii, että asbestikuitujen leviämisen mahdollisuus poistetaan. Osassa tiloissa tämä toteutetaan kapseloimalla huonokuntoiset lattiat ja putkieristeet. Korjaus kapseloimalla on alustavan arvion mukaan teknisesti ja luotettavasti toteutettavissa.

Osa tiloista korjataan vasta peruskorjauksen yhteydessä. Näissä tiloissa tehdään pintakäsittely, jotta asbestipöly ei pääse leviämään ja tilat eristetään muista tiloista. Osassa tiloissa voi jo tehtyjen toimenpiteiden vuoksi toimia turvallisesti vuoden 2017 loppuun asti.

Lisätietoja:
Petri Mölsä
Toimitusjohtaja
Tampereen Tilakeskus liikelaitos
puhelin 040 543 4181

Jutellaanko lisää?

JUKKA KAUPPINEN

Rakennuttamispäällikkö

Puhelin: 050 321 0355
Sähköposti: jukka.kauppinen@tampere.fi

Tutustu työhömme

Kiertotaloussuunnittelu osaksi korjausrakennushankkeita

Olemme mukana TAMK:n vetämässä hankkeessa “Kiertotaloussuunnittelu osaksi korjausrakennushankkeita”.

Kiinteistömanageri on kiinteistön käyttäjien tekninen asiantuntija

35-vuotias Riikka Lähdetniemi työskentelee Tampereen Tilapalvelujen yhdeksänhenkisessä tiimissä kiinteistömanagerina.