Hyppää sisältöön

Kesä työnjohtajana Tilapalveluilla: haastattelussa Jaakko Rantanen

Jaa somessa:

Kesä työnjohtajana: haastattelussa Jaakko Rantanen

Julkaistu 6.8.2024

31-vuotias Jaakko Rantanen työskentelee kesän ajan työnjohtoharjoittelijana Tampereen Tilapalveluilla. Jaakko opiskelee sähköistä talotekniikkaa Tampereen ammattikorkeakoulussa ja suorittaa nyt tutkintoon tarvittavaa harjoittelua.  

Jaakko on aiemmalta koulutukseltaan merkonomi, ja hänelle on kertynyt jo noin 15 vuotta työkokemusta kaupan alalta ja talous- ja henkilöhallinnosta. Jaakko on työskennellyt myyjänä, vähittäiskaupan myymälässä osasto- ja asiakaspalvelupäällikkönä sekä viimeksi valaisin- ja valaisinjärjestelmien maahantuonnin parissa. Valaisimista lähtikin hänen kiinnostuksensa valaistus- ja sähkösuunnitteluun, ja hän päätti lähteä opiskelemaan aiheesta lisää.  

Jaakko näkee, että myyntiä osaaville insinööreille on tarvetta.

”Myyntialan ja teknisen alan koulutukset tukevat toisiaan. Asiakkaiden kanssa toimiessa on tärkeää, että ymmärtää tuotteiden ja palveluiden teknisen taustan ja että teknisen kielen osaa muokata asiakkaille ymmärrettävään muotoon”, Jaakko pohtii.  

Työnjohtajalla on monipuolinen työnkuva  

Työnjohtoharjoittelijana Jaakko avustaa työnjohtajia huollon ja kunnossapidon puolella sekä tuuraa lomalaisia. Jaakolla on laaja toimenkuva, jossa pääsee näkemään ja oppimaan monipuolisesti työn eri puolista. Jaakko on ollut mukana niin uusien rakennusten käyttöönotoissa kuin vanhempien rakennustenkin muutostöissä. Esimerkiksi uudella Eteläpuiston päiväkodilla ja koululla käytiin läpi rakennuksen talotekniikka, huollon tarvetta ja tutustuttiin kohteeseen. Vanhemmassa kohteessa Raatihuoneella taas tehtiin valaistuksen tarpeen arviointia ja vaihdettiin valaisimia; museoviraston suojelussa olevassa kohteessa on tarkkaa, millainen valaisin tulee valita.  

Työnjohtajan työ painottuu toimistotyöhön. Aamu alkaa sähköpostin läpi käymisellä. Palvelupyyntöjä tulee eri kohteilta normaalisti noin 10–20 päivässä ja työnjohtaja jakaa pyynnöt eri asiantuntijoille, jotka vastaavat töiden, vikailmoitusten ja muiden pyyntöjen suorittamisesta. Puheluita tulee päivän aikana paljon ja niiden sisällöstä muodostuu päivän kulku. Akuutit asiat hoidetaan ensimmäiseksi alta pois. Kohteessa voi esimerkiksi olla kulunvalvonnassa ongelmia, jolloin hälytyksiin tulee tehdä muutoksia, tai voi esiintyä tilanteita, joissa tallenteita on toimitettava viranomaisille kiireellisesti.  

Työn haastavuus motivoi

Työnjohdollinen työ on yllättänyt Jaakon positiivisesti. Esimiestyö oman alansa asiantuntijoiden kanssa on erilaista kuin kaupan alalla myyjien kanssa työskennellessä.

“Tilapalveluilla työntekijät ovat ammattilaisia, jotka osallistuvat työn kehittämiseen ja ideointiin. Heille on helppo jakaa vastuuta ja on helppo luottaa, että työt hoituvat mallikkaasti”, Jaakko kertoo.    

Tilapalvelujen taloteknisessä ylläpidossa työskentelee viisi työnjohtajaa, joilla kaikilla on omat vastuualueensa: sähkötyöt, turvatekniikka, ilmanvaihto ja taloautomaatio, putkiasennukset sekä huolto. Jaakon osaamisalueilla sähkötöissä ja turvatekniikassa työskentelee 24 ammattilaista.  

Jaakolle mieluisinta työnjohtajan työssä on ollut sen monipuolisuus. Hän nauttii siitä, että jokainen päivä on erilainen ja että työ sisältää niin paljon erilaisia osa-alueita. On uusia rakennuksia, vanhoja rakennuksia, toimistotyötä, kohdekäyntejä sekä esimiestyötä. 

Myös työn haastavuus innostaa; kun kaikki ei ole niin yksinkertaista, se ruokkii motivaatiota ja lisää työn kiinnostavuutta. Haastavia ovat erityisesti tilanteet, joihin ei ole heti saatavilla tietoa ja jotka vaativat ongelmanratkaisukykyä. Näissä tilanteissa pääsee laittamaan oman osaamisensa likoon ja tekemään yhteistyötä muiden kanssa.  

Ajanhallinta- ja organisointitaidot vahvistuvat

Työnjohtajan työssä vaaditaan monenlaisia vahvuuksia ja osaamista. Ihmislähtöisyys on tärkeää, samoin ajankäytön hallinta ja organisointitaidot. Työssä tulee hallita kokonaisuuksia ja osata priorisoida. Oma kiinnostus aihealueeseen on tärkeää. Jaakon monipuolisesta taustasta on ollut työnjohtajan työssä hyötyä; hän on päässyt käyttämään niin taloushallinnon, valaisinpuolen kuin esimiestaustansakin oppeja.  

Työharjoittelussa Jaakko on oppinut priorisoimaan kiireellisiä tehtäviä sekä hallitsemaan ajankäyttöä entistä paremmaksi. Myös organisointitaidot ovat vahvistuneet monipuolisessa työnkuvassa.

Tampereen Tilapalveluiden ylläpidossa on laaja rakennuskanta erilaisia ja eri-ikäisiä kiinteistöjä.  Olen saanut arvokasta kokemusta talotekniikan eri osa-aluilta erilaisissa rakennuksissa vanhoista uusiin”, Jaakko kertoo.   

Tulevaisuudessa Jaakko haluaisi vielä oppia lisää sähkösuunnittelupuolesta, jotta ymmärtäisi paremmin alan kokonaisuutta sekä sitä, miten erilaiset suunnitteluratkaisut vaikuttavat käytännön kokemukseen. Työnjohtotyö on tuntunut omalta jutulta, ja Tilapalveluilla Jaakko on viihtynyt oikein hyvin. Muut työnjohtajat ja työntekijät ovat ottaneet hänet hyvin vastaan, ja hän on saanut tarvitessaan muilta neuvoja.  

Vapaa-ajallaan Jaakon aika kuluu padelin, golfin ja avantouinnin parissa sekä perheensä kanssa, johon kuuluu vaimo, 1,5-vuotias poika sekä kaksi mäyräkoiraa.  

Huomioliiviin pukeutunut mies seisoo kädet taskussa ja hymyilee katse kameraan päin.

Tutustu työhömme

Kiinteistöjen maa- ja viherrakennustöiden kumppanirekisteri

Voit hakea Tilapalveluiden maa- ja viherrakennustöiden kumppanirekisteriin.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto 2024 Tammelan Stadionille

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto 2024 on myönnetty Tammelan Stadionille.