Hyppää sisältöön

Lielahden päiväkoti, uudisrakennus

Jaa somessa:

Lielahden päiväkoti, uudisrakennus

Lielahden päiväkoti rakennettiin Lielahden kaupunginosaan osoitteeseen Ollinojankatu 6. Päiväkotirakennukseen saatiin avarat tilat 160 päiväkotilapselle. Lisäksi rakennukseen tehtiin tilat Pirkanmaan Voimia Oy:lle. Henkilökunnan määrä on 30.

Rakennushankkeeseen kuului 2-kerroksinen betonirakenteinen päiväkotirakennus, piharakennus sekä piha-alue. Päiväkotirakennus on L:n muotoinen, ja sen jatkeena on varastosiipi. Leikkipiha rajautuu rakennuksen ja varastosiiven muodostamalle sisäpihalle.

Päiväkodin tilat on suunniteltu kahdeksalle 20 lapsen ryhmälle. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee neljä päiväkodin ryhmätilaa sekä liikuntasali, ruokasali ja pienkeittiötila, jotka ovat rajattavissa muista tiloista iltakäyttöä varten. Toiseen kerrokseen sijoitettiin neljä ryhmätilaa, hallinnon tilat sekä kaksi päivähoidon monitoimitilaa. Ryhmätilat on suunniteltu avoimiksi, mikä mahdollistaa tilojen monipuolisen käytön. Kulku kerroksesta toiseen tapahtuu sisäportaiden kautta, mutta jokaisella tuplaryhmällä on myös oma sisäänkäyntinsä. Toisen kerroksen sisäänkäynnissä käytetään luhtiportaita. Rakennuksessa on lisäksi hissi, ja kaikkiin tiloihin on esteetön pääsy.

Lielahden päiväkodin rakennustyöt alkoivat maaliskuussa 2020, ja ne valmistuivat toukokuun lopussa 2021.

Sijainti:
Ollinojankatu 6, Tampere

Aikataulu:
Rakennustyöt valmistuivat toukokuun lopussa 2021

Kustannusarvio:
Hankkeen kustannusarvio on 6 900 000€ (alv 0 %).

Rakennuttaja:
Tampereen Tilapalvelut Oy

Pääurakoitsija:
Rakennus K. Karhu Oy

Pääsuunnittelija:
Arkkitehtitoimisto Tilatakomo Oy

Lue lisää Tampereen kaupungin tiedotteesta:
Päiväkotien ja koulujen rakennushankkeet etenevät: Lielahden uusi päiväkoti valmistui

Jutellaanko lisää?

Petri Laaksonen
Kiinteistömanageri

Puhelin 040 628 1704

Tutustu työhömme

Ahvenisjärven koulu, uudisrakennus

Ahvenisjärven koulu rakentuu Hervantaan: moderni, esteetön ja monikäyttöinen oppimisympäristö 1100 oppilaalle valmistuu keväällä 2026.

Tahmelan päiväkoti valmistui – hirsirakenteinen uudisrakennus sulautuu luontevasti Pyynikin maisemaan

Tahmelan hirsipäiväkoti Tampereella tarjoaa sadalle lapselle esteettömän ja luonnonläheisen oppimisympäristön Pyynikin kupeessa.