Hyppää sisältöön

Ikurin koulun ja päiväkodin uudisrakennus

Jaa somessa:

Ikurin koulun ja päiväkodin uudisrakennus

 

Uusi Ikurin päiväkoti ja koulu rakennettiin vanhan koulutalon paikalle. Rakennuksessa toimii päiväkoti sekä ensi- ja alkuopetus.

Päiväkoti on mitoitettu 160 lapselle, ja koulussa on noin 150 oppilasta esi- ja alkuopetuksessa. Rakennukseen tehtiin tilat myös Pirkanmaan Voimia Oy:n jakelukeittiölle aputiloineen.

Rakennuksen runko, kantavat väliseinät ja ulkoseinät toteutettiin hirsirakenteisina. Tiloihin tehtiin ratkaisuja, jotka mahdollistavat tilojen muokkaamisen erilaisten tarpeiden mukaan. Myös rakennuksen iltakäyttö otettiin suunnittelussa huomioon. Kaikkiin tiloihin on esteetön pääsy.

Päivähoidon tilat sijoitettiin rakennuksen pohjois- ja länsisivulle, ja esi- ja alkuopetus taas rakennuksen eteläosaan. Henkilökunta- ja hallintotilat ovat yhteiset, ja henkilökunnan sosiaalitilat sijaitsevat väestönsuojassa. Keittiö ja sen huoltoyhteys sijoittuvat rakennuksen itäsivulle.

Uudet tilat ja osa piha-alueesta otettiin käyttöön elokuussa 2023 ja loput piha-alueesta myöhemmin syksyllä.  Tampereen Tilapalvelut vastasi hankkeen rakennuttamisesta. Hankkeen kustannukset olivat yhteensä 10,7 miljoonaa euroa.

Uuden rakennuksen kanssa samalla tontilla olleesta siirrettävästä Myllärin päiväkodista on luovuttu uusien tilojen valmistuttua. Myös Länsi-Tesoman päiväkodista luovuttiin, kun Ikurin uudisrakennus valmistui.

Matala koulurakennus, jonka edessä leikkipiha lapsille.

Sijainti
Virontörmankatu 7

Aikataulu
Rakentaminen alkoi huhtikuussa 2022 ja valmistui  kesäkuussa 2023.

Kustannusarvio
10,7 miljoonaa euroa

Rakennuttaja
Tampereen Tilapalvelut Oy, projektipäällikkö Petri Saarinen

Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Tilatakomo Oy

LVIA-suunnittelu
Insinööritoimisto Erkki Leskinen Oy

Sähkösuunnittelu
Ramboll Finland Oy

Rakenne-, elementti- ja akustiikkasuunnittelu
A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Miehen kasvokuva.

Jutellaanko lisää?

Petri Saarinen
Hankeinsinööri

Puhelin 040 767 1981

Tutustu työhömme

Etelä-Hervannan koulun, päiväkodin ja suun terveydenhuollon tilojen uudisrakennus

Etelä-Hervantaan on rakennettu uusi koulu ja päiväkoti sekä samaan yhteyteen suun terveydenhuollon tilat.  Koulun julkisivuun on toteutettu taidetta lasitetuilla tiilillä.

Eteläpuiston päiväkoti ja koulu

Eteläpuiston päiväkodin ja koulun kolmikerroksiseen rakennukseen tulee tilat päiväkodin lapsille sekä esi- ja alkuopetuksen koululaisille.