Tampereen kaupungin sisäilman ohjausryhmä

Ohjausryhmän toimintasuunnitelma

Tampereen kaupungin sisäilman ohjausryhmä huolehtii yhdenmukaisesta toiminnasta sisäilma-asioiden hoidossa.

Ohjausryhmän kokouksissa päivitetään Tampereen kaupungin sisäilmaohjetta ja käydään läpi toimialojen sisäilmastotilannetta. Ohjausryhmä seuraa alan uusimpia tutkimuksia ja hankkeita sekä osallistuu valtakunnallisiin sisäilmatapahtumiin.

Ohjausryhmän työn tavoitteena on saada kaikille kaupungin työtekijöille ja tilojen käyttäjille riittävät tiedot sisäilmastoasioiden hoitamisesta. Sujuvan sisäilmasto-ongelmien selvitysprosessin lisäksi ohjausryhmän tavoitteena on lisätä ennalta ehkäiseviä sisäilmatoimia. Sisäilmatyön keskeisenä teemana on yhdessä tekeminen ja avoimuus.

Ohjausryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Ohjausryhmä koostuu Tampereen kaupungin tilaomaisuuden hallinnan, sivistyspalveluiden, tilapalveluiden, kouluterveyden, terveydensuojelun, työterveyden ja työsuojelun edustajista. Lisäksi mukana on Pirkanmaan Voimia Oy, Tredu-Kiinteistöt Oy sekä Tampereen Palvelukiinteistöjen sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen edustajat. Ryhmän puheenjohtajana toimii Tampereen Tilapalvelut Oy sisäilma-asiantuntija.

Olemme mukana muun muassa seuraavissa hankkeissa ja projekteissa:

Ohjausryhmän sisäilmatiedotteet

2022

2021

2020

2019

2018

2017

2016

Sisäilman teemailta 22.9.2021

Tampereen kaupunki järjesti sisäilman teemaillan kaikille tampereleisille 22.9.2021. Aiheina olivat Tampereen palvelurakennusten sisäilmatilanne, kaupungin sisäilmatoimintamalli, perusparannusten eteneminen, sisäilmatutkimukset, sisäilmaoireilu sekä Terveet tilat 2028 -projektin tilanne.

Tilaisuudessa kysymyksiin vastaamassa ja keskustelemassa olivat Tampereen kaupungilta apulaispormestari Pekka Salmi, kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, sisäilma-asiantuntijat Laura Pyykkö ja Jenni Rämälä sekä terveysinsinööri Tarja Hartikainen, sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola, Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n yksikön päällikkö Toni Lammi ja Pirte työterveys ja lääkärikeskuksen sisäilmaan perehtynyt työterveyslääkäri Teea Tuominen.

Katso tallenne tilaisuudesta tästä linkistä! (mediaserver.fi)

Teemaillan esitykset saa halutessaan pyytämällä osoitteesta sisailma@tilapa.fi.