Jaa somessa:
Jaa somessa:
Messukylän koulun vanhojen puurakennusten perusparannukset ovat valmistuneet. Puurakennus 1:n remontti valmistui vuoden 2022 lopulla, ja puurakennus 2 kunnostettiin vuonna 2021. Tämän vuoden alussa käynnistyi koulun kivirakennuksen kunnostus, jonka on määrä valmistua tammikuussa 2024.
Puurakennus 1 on rakennushistoriallisesti arvokas, ja se otettiin huomioon perusparannuksen suunnittelussa. Rakennuksesta huokuu vanhan ajan tunnelma, vaikka kaikki pinnat on uusittu. Jokaisessa rakennuksen neljästä luokkahuoneesta on rakennuksen henkeen sopiva tapetti ja kauniit puulattiat. Vanhat kaakeliuunit ja ovet on säilytetty ja kunnostettu.
Kuvia puurakennus 1:stä:
Oppilaat pääsivät muuttamaan kunnostettuun koulutaloon viikko ennen joulua. Koulun rehtori Karita Boström kertoo, että remontti pysyi aikataulussa ja oppilaat olivat innoissaan uusiin tiloihin pääsystä. ”Oppilaista oli mukava päästä takaisin puurakennukseen. Remontin aikana asiat ovat sujuneet jouhevasti, vaikka toki henkilökunnalle on aiheutunut ylimääräistä työtä, kun tavaroita on siirrelty paikasta toiseen”, Boström kertoo.
Vuosi sitten kunnostettu puurakennus 2 on myös hyvä esimerkki vanhasta koulutalosta, joka on perusparannettu vanhaa kunnioittaen ja nykyisten opiskeluvaatimusten mukaisesti. Rakennuksesta tehtiin remontissa saavutettava, joten kaksikerroksiseen taloon tuli hissi pyörätuolia varten. Remontissa rakennukseen lisättiin myös aukaistavia väliseiniä. Talossa ollut vahtimestarin asunto purettiin ja sen paikalla on nyt luokkatila.
Kuvia puurakennus 2:sta:
Messukylän koulun alue on suojaisa oma pihapiirinsä, jota reunustavat useat eri aikoina rakennetut koulutalot. Juuri remontoitu rakennus on nykyisen Tampereen vanhin koulurakennus. Talo on valmistunut vuonna 1886, jolloin Messukylä oli vielä oma pitäjänsä eikä kuulunut Tampereeseen. Toisen puutalon rakentaminen aloitettiin heti ensimmäisen rakennuksen valmistuttua, koska kaikki oppilaat eivät mahtuneet valmistuneeseen koulutaloon. Toista puurakennusta on sen valmistumisen jälkeen vielä kahteen kertaan laajennettu.
Koulun kivirakennus valmistui vuonna 1926, ja ruokalarakennus vuonna 1991. Tontilla on myös siirtokelpoinen rakennus, jonka ansiosta koululaisten ei tarvitse siirtyä kauemmas kolme vuotta kestävien remonttien aikana. Messukylän koulussa on noin 350 oppilasta, esikoulusta kuudenteen luokkaan saakka. Henkilökuntaa on 35.
Messukylän koulun perusparannusten viimeinen vaihe on nyt käynnissä, kun koulun kivirakennusta perusparannetaan. Koulun viereiselle tontille nousee myös parasta aikaa uusi päiväkoti, joka otetaan käyttöön tammikuussa 2024.
Voit hakea Tilapalveluiden maa- ja viherrakennustöiden kumppanirekisteriin.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto 2024 on myönnetty Tammelan Stadionille.