Hervannan jäähallin oheistilojen perusparannus
Päivitetty 29.1.2024
Hervannan jäähallin oheistilat on perusparannettu. Jäähalli sijaitsee maanalaisessa kallioluolassa, joka toimii myös kriisiajan väestönsuojana.
Jäähallin vanha huonokuntoinen oheistilojen kokonaisuus purettiin ja rakennettiin uudelleen. Jääkoneen ja lumensulatusaltaan sijoituspaikka siirrettiin keskellä sijaitsevan oheistilojen kokonaisuuden toiseen päähän pois käyttäjien kulkureiteiltä. Hankkeen yhteydessä uudistettiin myös hallin salaojat.
Olemassa oleva ilmastointijärjestelmä jäi pääosin ennalleen. Pukuhuoneiden kanavisto ja ilmanjakolaitteisto uusittiin ja kanavistoon toteutettiin tarvittavat jälkilämmityspatterit. Pääpukuhuoneiden ilmanvaihto liitettiin olemassa olevaan järjestelmään. Rakenneratkaisut ja detaljit pidettiin mahdollisimman yksinkertaisina ja vikasietoisina. Kaikissa suunnitteluvalinnoissa huomioitiin helposti huollettavat, korjattavat ja päivitettävät rakenteet ja laitteet.
Jäähalli sijaitsee noin 37 metrin syvyydessä. Maan päällä on pieni rakennus, joka sisältää eteistilan, porrashuoneen ja hissin. Jäähalli on valmistunut vuonna 1983.
Sijanti
Ruovedenkatu 1
Kustannusarvio
2 860 073 euroa
Aikataulu
Rakennustyöt aloitettiin huhtikuussa 2023 ja ne valmistuivat tammikuussa 2024.
Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
BST-Arkkitehdit Oy
LVIA-suunnittelu
Ramboll Finland Oy
Sähkösuunnittelu
Sweco Finland Oy
Rakennesuunnittelu
Ramboll Finland Oy
Pääurakoitsija
Rakennusliike J. Malm Oy
Putkiurakoitsija
Calto Tampere Oy
IV-urakoitsija
ESP Tekniikka Oy
Sähköurakoitsija
Novasähkö Oy
RAU-urakoitsija
Säätö-Kipinä Oy
Rakennuttaminen
Tampereen Tilapalvelut Oy, projektipäällikkö Panu Hirvonen