Jaa somessa:
Jaa somessa:
Rakennusalan insinööriopiskelija Ahmed Farhan ja rakennusmestariopiskelija Tuija Simpanen ovat olleet kesän työharjoittelussa Tilapalveluilla. Ahmed on tehnyt monipuolisesti erilaisia kiinteistön ylläpitotöitä, Tuija taas on toiminut työnjohtajien kesälomien sijaisena.
33-vuotiaalla Ahmedilla on takanaan vuosi insinööriopintoja Tamkissa. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa parturina sekä arabian kielen ja islamin uskonnon opettajana. Ahmed kiinnostui opiskelemaan rakennusalaa huomattuaan, kuinka hyviä rakennuksia Suomessa tehdään. Ahmed on kotoisin Irakista, jossa rakennukset tehdään tiilestä tai betonista. Talvisin on sisällä liian kylmä ja kesäisin liian kuuma.
Tilapalveluilla Ahmed on päässyt tekemään monipuolisia kiinteistön kunnossapitoon liittyviä tehtäviä. Hän on käynyt korjaamassa ovia, ikkunoita ja terassia sekä maalaamassa väestönsuojan ulkopuolen levyjä ja rännejä. Hän on korjannut rakennusten julkisivuja ja sokkelia sekä käynyt lukkomiehen kanssa vaihtamassa lukkoja. Harjoittelunsa lopulla Ahmed pääsi myös mukaan tekemään kuntotarkastuksia ja vastaanottotarkastuksia eri kohteissa.
47-vuotias Tuija Simpanen on työskennellyt Tilapalveluilla kesän ajan työnjohtajana. Tuijan opinnot Tamkissa ovat loppusuoralla; hän valmistuu rakennusmestariksi ensi keväänä. Ennen opintojaan Tuija työskenteli 15 vuotta maalarina, ja hänellä on myös artesaaniompelijan koulutus. Tuija viihtyi työssään maalarina, mutta halusi kokeilla jotakin muuta. ”Maalarin työssä kun oli yhden kerrostalon maalannut niin seuraavat olivat aika samanlaisia. Täällä on monipuolisempaa”, Tuija kertoo.
Tuijan työhön on kuulunut toimia aluevastaavien kesälomien sijaisena. Hän on johtanut kunnossapitotyöntekijöiden töitä: kohteilta tulevia palvelu- ja vikailmoituksia laitetaan omille työntekijöille tai kumppaneille tehtäväksi, pidetään palavereita ja tarkistetaan laskuja.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Ahmed ja Tuija ovat viihtyneet hyvin Tilapalveluilla. Tuija kertoo, että vaikka Tilapalveluilla on erilaisia osastoja, kaikki ovat kuin yhtä perhettä, jokaisen kanssa voi jutella ja ihmiset moikkailevat ja juttelevat. Myös Ahmed pitää Tilapalvelujen ilmapiiristä ja toteaa, että aina voi kysellä, jos tarvitsee apua. Tuijasta oli erityisen hienoa päästä heti kesätyön alussa Tilapalvelujen yhteiseen työhyvinvointipäivään Varalaan, jossa hän tutustui moniin uusiin työkavereihin sekä kuuli toimitusjohtajan ajankohtaiskatsauksen yhtiön toiminnasta.
Kesäharjoittelijat ovat päässeet kesän aikana oppimaan paljon uutta. Ahmed on oppinut rakennusalan terminologiaa, erilaisten järjestelmien ja työkalujen käyttämistä sekä työskentelyä yhdessä muiden kanssa. Tuija taas on oppinut asiakaspalvelutyötä sekä yhteistyötä ja kanssakäymistä kiinteistömanagerien ja yhteistyökumppanien kanssa.
Tuijasta työssä haasteellista on ollut pomon asemaan asettuminen, työskenneltyään vuosia duunarina. Etenkin tällaisessa lyhyessä kesätyössä korostuu se, ettei voi täysillä asettua pomon asemaan, kun toimii vain jonkin aikaa toisen sijaisena. Ahmedille haasteellisinta oli oppia rakennusalan termistöä.
Voit hakea Tilapalveluiden maa- ja viherrakennustöiden kumppanirekisteriin.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto 2024 on myönnetty Tammelan Stadionille.