Hyppää sisältöön

Jaa somessa:

Tipotien arkkitehtuuri kiinnosti tamperelaisia

Tampereen seudun arkkitehdit TamSAFA ja Arkkitehtuurimuseo järjestivät maanantaina 3.10.2016 kansainvälisen arkkitehtuuripäivän kunniaksi tilaisuuden tutustua Tipotien sosiaali- ja terveysasemaan. Oppaana yleisökierroksilla toimi Tilakeskuksen hankearkkitehti Liisa Parviainen.

Tipotien sosiaali- ja terveysasema oli valittu mukaan Arkkitehtuurimuseon juuri päättyneeseen uusinta suomalaisen arkkitehtuurin huippua esittelevään kaksivuotiskatsaukseen. Näyttelyyn liittyvä kohdekierros oli osa maanantain kansainvälisen arkkitehtuurin päivän tapahtumia. Tipotien sosiaali- ja terveysasemaan tutustui lähes 80 näkemästään hyvin vaikuttunutta ja tyytyväistä tamperelaista.

Energiatehokkuudessa Tampere on kärkikolmikossa

Tilakeskuksen pitkäaikainen panostus kiinteistöjen energia-asioihin näkyy kuntakohtaisessa energiatehokkuusvertailussa. Tampere kuuluu kärkikolmikkoon sekä koulu- että päiväkotikiinteistöjen osalta. Tampereen koulujen energiankulutus on vertailun toisiksi alinta ja päiväkotien kolmanneksi alinta.

Tutustu työhömme

Tampereen kaupungin sisäilman ohjausryhmän tiedote 01/2026

Tampereen sisäilmakohteiden määrä vähenee ja ennakointi paranee. Ohjausryhmä päivitti arviointimallinsa keväällä 2026.

Tilapalveluiden AI-agenttiratkaisu Suomen kärkiviisikossa

Tilapalveluiden agenttiratkaisu valittiin TOP 5 -finalistien joukkoon Microsoftin AI Agent Race Finland 2026 -kilpailussa.