Hyppää sisältöön
16 kesäkuun, 2016

Sisäilman laatua kehitetään Tampereen kouluissa ja päiväkodeissa

Sisäilmaan investoidaan tänä vuonna yli 6 miljoonaa euroa.
14 kesäkuun, 2016

Tampereen uintikeskus on vuoden liikuntapaikka 2016

Tampereen uintikeskukselle myönnettiin Vuoden Liikuntapaikka 2016 palkinto perjantaina 10.6.2016.
9 kesäkuun, 2016

Tipotien terveysasema pääsi mukaan Suomen arkkitehtuurin edustusjoukkoon

Tipotien terveysasema valittiin osaksi vuoden 2016 Suomen arkkitehtuurin Kaksivuotiskatsausta.
4 marraskuun, 2015

Hyvän rakentamisen palkinto 2015 Näsilinnalle

Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto myösi vuoden 2015 Hyvän rakentamisen palkinnon Näsilinnalle.
Jätä palvelupyyntö Helpdesk 040 703 4999 Helpdesk sähköposti Yhteystiedot