Hyppää sisältöön

Messukylän koulun perusparannus

Jaa somessa:

Messukylän koulun perusparannus

Messukylän koulun vanhat puurakennukset sekä kivirakennus on perusparannettu. Kivirakennuksen kunnostus valmistui helmikuussa 2024, puurakennus 1:n remontti vuoden 2022 lopulla, ja puurakennus 2 kunnostettiin vuonna 2021. Rakennuksiin oli aiemmin tehty kunnostus- ja muutostöitä, mutta niitä ei ollut perusparannettu.

Messukylän koulun alue on suojaisa oma pihapiirinsä, jota reunustavat eri aikoina rakennetut koulutalot. Koulussa on noin 350 oppilasta, esikoulusta kuudenteen luokkaan saakka. Henkilökuntaa on 35.

Puurakennus 1 on nykyisen Tampereen vanhin koulurakennus. Talo on valmistunut vuonna 1886, jolloin Messukylä oli vielä oma pitäjänsä eikä kuulunut Tampereeseen. Toisen puutalon rakentaminen aloitettiin heti ensimmäisen rakennuksen valmistuttua, koska kaikki oppilaat eivät mahtuneet valmistuneeseen koulutaloon. Toista puurakennusta on sen valmistumisen jälkeen vielä kahteen kertaan laajennettu.

Koulun kivirakennus on valmistunut vuonna 1926, ja ruokalarakennus vuonna 1991. Tontilla on myös siirtokelpoinen rakennus, jonka ansiosta koululaisten ei tarvinnut siirtyä kauemmas kolme vuotta kestävien remonttien aikana.

Rakennukset perusparannettiin vanhaa kunnioittaen ja nykyisten opiskeluvaatimusten mukaisesti.

Puurakennus 1 on rakennushistoriallisesti arvokas, ja se otettiin huomioon perusparannuksen suunnittelussa. Rakennuksesta huokuu vanhan ajan tunnelma, vaikka kaikki pinnat on uusittu. Jokaisessa rakennuksen neljästä luokkahuoneesta on rakennuksen henkeen sopiva tapetti ja kauniit puulattiat. Vanhat kaakeliuunit ja ovet on säilytetty ja kunnostettu.

Kuvia puurakennus 1:stä:

Puurakennus 2:sta tehtiin remontissa saavutettava, joten kaksikerroksiseen taloon tuli hissi pyörätuolia varten. Remontissa rakennukseen lisättiin myös aukaistavia väliseiniä. Talossa ollut vahtimestarin asunto purettiin ja sen paikalla on nyt luokkatila.

Kuvia puurakennus 2:sta:

Kivirakennuksen perusparannuksessa tehtiin muutoksia tilaratkaisuihin ja kaikki kalusteet ja varusteet uusittiin. Vanha ulkopuolinen piippu purettiin ja ullakkotilaan rakennettiin kaksi uutta iv-konehuoneetta. Rakennuksen energiatehokkuutta parannettiin varustamalla ilmastointijärjestelmä tehokkailla LTO- laitteilla. Julkisivuun tehtiin rappauksen paikkakorjauksia ja koko julkisivu maalattiin uudelleen. Kivirakennukseen on keskitetty esi- ja alkuopetuksen kokonaisuus. Kellarikerroksessa sijaitsevat käsityön tilat, teknisiä tiloja, henkilökunnan puku- ja pesutilat, siivouskeskus ja varastotiloja.

Kolmekerroksinen vaalea talo, jonka edessä näkyy hautausmaata.
Messukylän koulun kunnostettu kivirakennus

Sijainti:
Kyläojankatu 6, 33700 Tampere.

Aikataulu:
Rakennustyöt alkoivat tammikuussa 2021 ja valmistuivat helmikuussa 2024.

Kustannusarvio:
Hankkeen kustannusarvio on 7 975 000 € (alv 0 %)

Rakennuttaja:
Tampereen Tilapalvelut Oy, projektipäällikkö Petri Saarinen

Pääurakoitsija:
Pirkanmaan Mestari-Rakentajat Oy

Pääsuunnittelija:
Arkkitehtitoimisto Forssi Oy

LVIAS-suunnittelu:
Rejlers Finland Oy

Rakenne- ja akustiikkasuunnittelu:
A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Miehen kasvokuva.

Jutellaanko lisää?

Petri Saarinen
Hankeinsinööri

Puhelin 040 767 1981

Tutustu työhömme

Lamminpään koulu, uudisrakennus

Lamminpään koulun uudisrakennuksen rakentaminen on alkanut. Uusi koulu rakennetaan vanhan puretun rakennuksen paikalle.

Tampereen virastotalon peruskorjaus ja laajennus

Tampereen virastotalon peruskorjaus ja laajennus aloitetaan toukokuussa 2023, ja rakennustyöt valmistuvat kesällä 2026. Tampereen Tilapalvelut toimii hankkeen rakennuttajana, ja projektinjohtourakoitsijaksi on valittu YIT Suomi Oy.

Pyynikintie 2, perusparannus

Pyynikintie 2:n rakennus on perusparannettu koulujen väistötilaksi, yläkoulujen aineopetustiloiksi sekä Hatanpään lukion pysyviksi tiloiksi.